Villen vipellyksiä

[Brenna]

Vapauden Vivahde
Vauhdikas, Viisas, Varma

Harjoittelee:
ajamista, montéa, maastoilua, uimista, hyppäämistä (70 cm), kouluratsastusta (HeC-B)

Omistaa:
ravikärryt, ravivaljaat, yleissatula, vatsapanssari, martingaalit&rintaremmi, polvisuojat, hivutussuojat, pintelit

nahkariimu, ketjuriimunnaru, harjat, kaviokoukku, toppaloimi, viltti, fleece-loimi, ötökkäloimi, ötökkäotsapanta

Faktaa:
x Harjoitteleminen suhteellisen suuripiirteistä ja monipuolista.
x Vaikka onkin kiltti, niin ketju suusta taluttaessa, tai vähintään turvanympäri.
x Ennen ajolenkkiä etuharja letitettävä, jotta se ei ole tiellä.
x Pintelit ja hivutussuojat aina kentällä mennessä.

Kanssa:
Brenna

[Brenna]

Syntykäämme maailmaan, eläköön se kanssamme, olkaamme yhdessä kuolemaan asti

Pieni suomenhevosori seisoi portin takana ja näin jo kaukaa sen sinisen katseen. Ori oli täynnä menointoa, kun astelin tarhalle, jossa sipaisin sen jauhoturpaa. Pienestä kosketuksesta erittyi paljon energiaa minuunkin, vaikka olin aivan väsynyt koulupäivän jäljiltä. En uskaltanut avata ensin porttia ja sitten vasta ottaa oria riimunnaruun, vaan ensin pujahdin korkean aidan ali pienen hevosen vierelle. Kietaisin riimunnarun valkoisen turvanympäri ja työnsin edelläni tarhan portin auki.


Ville oli täynnä jotain mahtavaa voimaa, kun peruutin sen tuttujen kärryjen eteen. Sain rauhoitella oria ja pidellä koko ajan ohjaksista tiukasti kiinni, kun laitoin valkoisen ravikypärän päähäni ja istuuduin kärryihin. Melkein täristen odotuksista ori odotti, että saisi tilaa ohjalta ja heti sen saatuaan askel lähti rivakasti kohti metsää. Kärryt nytkähtivät liikkeelle ja nostin kevyesti toisen jalan paikalleen, antaen toisen kumminkin roikkua rentona. Musta harja hulmusi orin askelten tahdissa kun lyhyet, mutta rivakat askeleet tamppasivat hiekkatietä.

En halunnut rikkoa hiljaisuutta, sillä sanoille ei ollut tarvetta. Vain viimeiset syyslinnut lauloivat ja hiekka rahisi kavioiden ja pyörien alla. Keräsin ohjaksia hieman tiukemmalle ja maiskautin Villen raviin. Melkein käsistä karaten ori lähti liikkeelle ja sain antaa heti aluksi roimat pidätteet, joiden jälkeen tasainen rento rytmi jäi päälle. Nautin menosta ja kuuntelin Villen kevyttä puuskutusta. Vastaan tulijoita ei ollut ja ohjasin orin kaarteesta rauhallisessa ravissa. Maassa oli monia kavionjälkiä ja niistä näki, että edessä olevalla pitkällä suoralla oltiin otettu kunnon kirejä. Melkein huomaamattani Ville puski ohjaa vasten ja yritti karata reippaampaan raviin, mutta heti kun huomasin yrityksen, sain pienhevosen kiinni.


Rento lenkki oli päättymäisillään ja katselin mustia kavioita jotka polkivat hiekkaa samalla kun ori käveli rivakasti puuskuttaen kohti tallia. En tiennyt parempaa kun rennot ravilenkit rakkaan kanssa. Näin jo tallin häämöttävän ja erotin pihalla pienen valjakon. Päästessämme lähemmäs jouduin pidättämään Villeä, ettei se olisi lähtenyt ravaamaan. Pihalla oli lähtövalmiina Veronica raviponinsa kanssa. Suloinen shetlanninponi katsoi Villeä uhmakkaasti kun pysäytin orin valjakon viereen.
"Heei, lenkille menossa?" Kysyin hypätessäni kärryistä ja kävelin orin viereen heittäen ohjakset sen selän päälle.
"Juu, rentoa menoa vaan", tyttö totesi.
"Ihana keli, nauttikaa!" Toivotin Veronican hypätessä poni kyytiin ja nuo lähtivät metsikköä kohti, samalle tielle mistä olimme Villen kanssa juuri tullut. Vedin kärryt seinän viereen ja suuntasin talliin Ville perässäni. Jalkojen viilennys olisi taas vuorossa ja ori haukotteli maireasti tietäen sen varsin hyvin. Pian saataisiin nämä ravivaljaat pois päältä.

Brenna och Vapauden Vivahdus

1 hoitomerkintä

[Brenna]

Syksyn lehdet

Kaunis kylmäveri ori seisoi tarhansa portilla odottaen sisälle pääsyä. Sen pitkät jouhet lainehtivat kovassa tuulessa, joka ravisteli korkeiden puiden latvoja ja sai ne valittamaan. Vapauden vivahde tuntui tuulessa, sen tunsi ehkä hevonenkin, joka nosti päänsä korkealle ilmaan ja haisteli tuulta. Ori oli itse Vapauden Vivahde.

Nostin kaulustani korkeammalle ja vedin oranssia pipoa syvemmälle päähäni. Ilma oli jäätävä, pohjoistuulen puhaltaessa maamme yli ja saaden korkeimmatkin puut taipumaan rungoistaan. Koulupäivä oli ollut pitkä ja nyt suuntasin tallille, Kuolonojaan, missä tiesin oriini Villen odottavan sisälle pääsyä tästä ilmasta, vaikka ori olikin itse luonnon lapsi.
Näin ensimmäisenä pihaan saapuessani ruunikon suomenhevosen, joka seisoi tarhan porteilla odottaen, minua. Astelin odottavan orin luo ja pujahdin tarhaan tervehdin rakastani silittämällä tuon silkkistä kaulaa, vaikka karvaa en kunnolla tuntenut villaisten tumppujeni läpi. Ville puhalteli paksujen turpakarvojensa lomitse hiuksiini ja naurahdin sen kutittaessa minua.
"Mennäänhän sisälle", juttelin orille kietaistessani riimunnarun valkoisen turvanympäri. Avasin tarhan portin ja lähdin suomenhevonen vierelläni kohti tallia.

Tallissa oli lämmintä, vaikka pihalla oli viileää. Kaviot kopistelivat kivipohjalla ja pysäytin orin käytävälle ketjujen väliin ja kiinnitin orin nopeasti molemmilta puolilta. Asetin riimunnarun lepäämään kaulalle ja kipaisin hakemaan vehkeet ja harjat.
Ville seisoi paikallaan ja odotti rauhassa, kun harjasin sen ensin kumisualla, sitten kovaharjalla ja viimeisteni pölyharjalla. Ruskea turkki kiilsi ja kumarruin putsaamaan kaviot ja tarkistin kenkien kunnon. Ne olisi kohta vaihdettava ja laitettava hokit, kun lumet tulisivat. Vielä ori saisi liukastella kesäkengillään, ainakin jonkin aikaa.
Olin suunnitellut kevyttä lenkkiä, ilman satulaa, mutta ilmata alkoivat olla viileitä. Pyyhkäisin valahtaneen otsatukkani sivuun ja painoin ravikypärän päähäni. Pujotin riimun orin kaulalle ja pujotin kuolaimet nopeasti orin suuhun. Ville maiskutteli kuolaimia, kun kiristelin remmit. Olin irrottanut kitalakiraudan, kerta satulaakaan ei ollut ja heitin orin selkään ratsastusloimen.

Vaikka kello ei ollut kun viisi, alkoi ilta jo hämärtää. Oli todella tulossa syksy, sen kertoivat puista tippuneet kellertävät lehdet ja viileä ilma. Tuuli oli hellittänyt, mutta välillä sen vireet tanssittivat lehtiä. Heilautin itseni suomenpienhevosen selkään ja ohjasin sen kohti kapeaa metsäpolkua, josta ei olisi mahtunut kärryillä. Pusikot olivat jo vallanneet osittain polkua, joten se oli harvoin kuljettu. Oksat riipivät jalkojani, kulkiessamme hiljaisella polulla. Maahan pudonneet lehdet rahisivat orin kavioiden alla ja tuuli humisutti puiden oksia. Muuten oli hiljaista.

Kävelimme pitkään ja hartaasti, ohjien heiluessa vapaana kaulalla. Ville kulki tasaisesti kompastelematta, mutta alkoi kiihdyttää vauhtia nähdessään peltoaukean edessä. Jouduin keräämään ohjat ja ottamaan pari pidätettä, jottei askel olisi muuttunut raviksi. Innostus paistoi orin olemuksesta ja arvioin nopeasti maapohjan. Todettuani, että tästä oltiin ennenkin ratsastettu, pienen polun tapaisen johtaessa pellon ylitse, annoin Villen siirtyä raviin ja istuin mahdollisimman rennosti orin askeleissa. Pelto oli pitkä ja Ville heitteli päätään, halutessaan kiihdyttää ravia, mutta kuunteli auliisti pidätteitäni. Miten rakastin ratsastaa, ajaa tai olla suomenpienhevoseni kanssa. Nämä hetken muistuttivat aina hevosenomistajan onnesta.

Loppukirin aika koitti ja kiristin ohjaa ja punnersin itseni reisilihaksilla irti Villen tasaisesta selästä ja maiskautin. Toista kehotusta ei ori tarvinnut rynnätäkseen isoon raviinsa ja sen lyhyet jalat tavoittivat silti pitkillä askelilla maata. Kuin ahmien liikettä ja peltoa kavioidensa alla ori pärskyi ja juoksi minkä pääsi, nautti sydämmestään, niin kuin minäkin. Ilmavirta heilutti vapaana olevia hiuksiani ja tunsin vauhdin hurman ja työskentelevän hevosen selän allani.

Miksi kiihdytyssuorat jäivät aina lyhyeksi? Kumpikin olisi halunnut jatkaa, mutta meidän täytyi hidastaa, kun katosimme taas kapealle polulle. Laskeuduin orin selkään ja annoin kramppaavien jalkojeni olla rentona orin ravatessa pitkin polkua. Valkoinen vaahto oli tippunut ryntäille, mutta menohalua tuntui riittävän. Käveleminen ei meinannut käydä päinsä, mutta lopulta askel hidastui ja matka jatkui reippaassa käynnissä. Annoin ohjien valua sormieni lomitse ja orin venyttää kaulaansa ja haistella maata. Laskin käteni lautasille ja katsoin taivasta. Ville ei yrittänyt karata mihinkään vaan suuntasi polkua pitkin kohti tallia.

Tallin pihalla lamput olivat jo syttyneet, kun laskeuduin maahan ja taputin orin hiestä kihartunutta karvaa. Sain päälleni pärskähdyksen ja ori lähti seuraamaan minua talliin, vaikkakaan en pitänyt edes ohjista kiinni, vaan käteni lepäsi orin kaulalla. Olisi jalkojen viilennyksen aika ja iltakaurat. Minunkin pitäisi lähteä lukemaan ruotsin läksyt, mutta vaikka saisin hylätyn, en vaihtaisi tätä retkeä.

Brennuli ja Villeluli

2 hoitomerkintä

[Brenna]

Syystuuli kaiken vei



Brenna ja Vapauden Vivahde lentää

3 hoitomerkintä

[Brenna]

Joku toinen aika, joku toinen paikka

Ville steppaili rauhattomana ja tunsin pistoksen sydämessäni. Olin laiminlyönyt orin liikuttamisen ja nyt sen harjoituskalenteri oli sekaisin. Viiden päivän päästä olisi taas juostava, niin kovaa kuin lähtee.
Huokaisin ja peruutin säntäilevän orin kärryjen eteen. Itse en meinannut keretä hyppäämään kärryille kun Ville lähti jo ravaamaan kohti metsikköä päätään heitellen.
"Pruu!" Huudahdin ja kiskaisin ohjista voimalla. Suomenhevonen hidasti vastahakoisesti, mutta jatkoi reippaassa käynnissä pikkupolulle, mistä kärryt juuri ja juuri mahtuivat. Orin askelten tahdissa löysät ohjakset heiluivat sen kaulalla ja paksu musta harja heilahteli puolelta toiselle. Katselin tyytyväisenä hevostani takaa päin.

Vihdoin rämmimme pikkupolulta leveälle hiekkapohjaiselle tielle, missä autoilta oli ajo kielletty. Kiristin ohjastuntumaa ja maiskautin kevyesti, niin ori singahti matkaan kuin raketti. Sain pidellä ohjista kiinni, etteivät ne olisi kiskotti mukaan menoon ja annoin roimasti pidätteitä. Jos hevonen olisi ollut muu, ei se olisi kuunnellut näin pienen neidon käsistä lähteviä pidätteitä, mutta Ville oli asia erikseen. Ori hidasti ja löysimme lopulta mukavan reippaan tahdin, jota jatkoimme hiekkatien reunaa myöten. Roikotin toista jalkaani aisan vieressä ja kuuntelin kavioiden tasaisia iskuja hiekkaan.
Hengitys kohosi huuruksi viileään ilmaan ja vedin kaulahuivin tiukemmin kaulani ympärille. Ville puhkui edelleen menointoa, vaikka matkaa oli jo kertynyt ravatessa parisen kilometriä. Siirsin suomenhevosen käyntiin joka vastalauseeksi heitti päätään, mutta jatkoi käynnissä.

Eteemme aukeni se kuuluisa kiihdytyssuora, joka oli ainakin kilometrin mittainen. Annoin Villen ensin siirtyä rentoon raviin, ennen kuin maiskautin parikertaa ja nostin jalkani lenkkiin. Ori painoi ohjaa vasten ja kiihdytti vauhtia. Ensimmäisen kerran oli lähellä, ettei ori rikkonut laukalle, mutta pienellä pidätteellä se jatkoi vauhdikasta ravia harja hulmuten. Vauhdin tunne valtasi minut vapaiden hiuksieni hulmutessa harjan lailla. Villekin nautti, sillä se pöhisi ja hörisi samaan aikaan juostessaan korvat sojottaen eteenpäin. Hiekka lensi kavioista ja maahan jäi syvät painanteet ravikengistä.

Kilometri tuntui aivan liian lyhyeltä, mutta hidastin kaarteeseen rennoksi raviksi Villen heitellessä päätään. Vauhti oli reipasta kun tulimme kaarteesta ja vastaamme pöllähti Veronica shetlanniponinsa kanssa. Sain Villen vaivoin pysäytetyksi, niin innoissaan se oli.
"Mooi!" Veronica kailotti ja heilautin kättä vastaukseksi. Pieni poni katseli Villeä korvat hörössä ja ori steppaili rauhattomana.
"On aivan mahtava keli. Kannattaa vähän otta kiriä tossa niin kyllä tuulee", naurahdin ja korjasin taas kaulahuivia joka oli puoliksi valahtanut matkasta.
"Siltä näyttää", Veronica virnisti ja katsoi Villen hionnutta lapaa.
"Niimpä, mutta me mennää ettei oripoika vilustu", totesin ja kannustin Villen raviin. Veronican ja ponitamman kadottua näkyvistä toiseen suuntaan, rentoutui Ville silmin nähtävästi, sillä tamman läheisyys oli saanut sen aivan tohinoihin.

Saavuimme tallin pihalle käynnissä ja hyppäsin kärryistä. Heitin ohjat orin selälle ja irrotin kärryt. Asetin ne nojaamaan tallin seinää vasten ja lähdin taluttamaan hikistä suomenhevosta pesukarsinaan. Kata oli Jackin kanssa juuri huuhtomassa jalkoja, joten jouduimme odottamaan hetken. Taputtelin hikistä oria ja riisuin siltä suojat odotellessamme. Avasin myös muut remmit ja kasasin ne orin karsinan eteen.

Talutin hikisen juoksijan pesuboxiin ja kiinnitin riimun orin kaulalle. Avasin letkun ja suuntasin sen kuumenneisiin jalkoihin. Istahdin matalalle jakkaralle ja suljin silmäni, samalla nojatessani kylmään kaakeli seinään. Pienellä vilkaisulla näin orin sulkeneen silmänsä ja lepuuttavan yhtä jalkaansa. Tyytyväinen pörinä pääsi sen turvasta kun vaihdoin jalkaa ja ohi mennen rapsutin sen säkää.
Kun olin kylmännyt kaikki jalat, vaihdoin veden lämpimämmäksi ja huuhtelin koko orin haalealla vedellä. Suljin hanan ja vedin suurimman osan vedestä pois. Ville näytti tyytyväiseltä kun loimitin sen ja talutin karsinaan. Kasa heiniä odotti siellä ja kävin hakemassa orin aamuruuat. Sain lämpimän ja ahnaan hörinän kun kaadoin kaura-melassi mössöt sen ruokakuppiin.
"Hyvvää ruokahalua", naurahdin sille ja suukotin sen melassista turpaa.

Brennah ja Villeh
4 hoitomerkintä

[Brenna]

Possulenkki!



B&V

5 hoitomerkintää!