Yuffin päiväkirja

[Yuff]

Yankee Cross Lämminverinen ravihevonen. Ex-ravuri, 14 vuotta. Ori // Sivuille

Cassidy Sweep

[/font]
Lämminverinen ravihevonen.
Ravuri, 13 vuotta.
Tamma // Sivuille
[/center][/td][td][/td][/tr]
[/table]

Hiljaisen Elonkerjuu Suomenhevonen. Ravuri, 3 vuotta. Ori // Sivuille

Cadillac Tempo

[/font]
Lämminverinen ravihevonen.
Varsa, 0 vuotta.
Ori // Sivuille
[/center][/td][td][/td][/tr]
[/table]
[/center]

[Yuff]

13. syyskuuta 2009
Aurinkoinen sunnuntai // Cassi x Riko

Tammani, Cassi, juoksi reippaasti edelläni minun istuessa vain kärreillä. Cassia pitäisi varmaan alkaa jo enemmän kouluttaa ratsuksi, mutta kun toinen ravasi niin pirun hyvin, että kävi ihan sääliksi toisen ura lopettaa. Vaikka olihan mamma jo 13 vuotta. Koitin vielä kirittää ennen kun saavuttaisiin jälleen tallille.

Huokaisten loikkasin alas kärreiltä ja keräsin Cassin ohjat. Taputin tammaa lautaselle kiittäen reippaasta lenkistä. Aloin irroittelemaan pihalla kärrejä valjaista, kunnes huomasin Wiken saapuneen taakseni. Mukanaan hänellä oli porkkanapussi.
" Moi. "
Sanoin ehkä hieman yllättyneenä. Wikke vastasi samoin sanoin. Hymy hänen huulillaan ei ottanut lähteäkseen. Haltioituneena hän katsoi Cassia, ennen kun kysyin.
" Tulitkos Jack-poikaa tapaamaan? "
Wikke hymyili entistä leveämmin.
" Joo, hoidan sitä taas. "
Hymy kohosi myös minun huulilleni.
" Tosi hienoa! "

Riisuin Cassin valjaistaan ja katsoin kelloon. Se oli jo pian puoli neljän. Tamma alkoi käydä levottomaksi vain seisoessaan paikallaan, joten otin sen riimuun ja lähdin taluttamaan kohti tarhaa.

Orien keskuudessa näytti ainakin iloa riittävän, kun vein tamman heidän ohitseen. Hymähdin huvittuneena ja kiinnitin sitten huomion Rikon riimuun joka roikkui sen niskassa valtoimenaan. Turparemmi oli repeytynyt. Pudistin päätäni. Tämäpä hienoa. No onneksi tuo oli vain kämäinen punottu riimu eikä arvokkaampi nahkainen.

Pääsin Cassin laitumelle Lovetan seuraksi ja katsoin Rikoon ja Jackiin jotka lensivät laiduntaan päästä toiseen, ikään kuin niillä ei olisi aikomustakaan koskaan pysähtyä. Pujahdin paimenlankojen välistä tarhaan ja aloin huhuilemaan Rikoa, mutta tämä vain käänsi päätään minulle kerran toisensa perään. Ori kuitenkin pysähtyi muutaman metrin päähän ja kävelin sen luokse. Nappasin rikkoutuneen riimun irti sen niskasta roikkumasta, ja heti tämän jälkeen se jälleen lähti Jackin kanssa juoksemaan. Hymähdin.
" Kiitti Jakki että liikutat Rikon mun puolesta. "
Hevoset eivät noteeranneet huutooni millään tapaa. Kohautin olkapäitäni ja lähdin tekemään itselleni välipalaa, sitten navettaan töihin ja lampaat hoitamaan.

---

Kello oli jo jotain kuuden maissa, kun palasin jälleen talliin. Talutin aluksi Cassin ja Lovetan karsinoihinsa, sitten hain sisään Rikon uusine riimuineen. Jack olikin jo Wiken jäljiltä tallissa hyvin harjattuna ja hoidettuna. Riko temppuili tavalliseen tapaansa riimussa. Koitin ojentaa tätä, muttei se tehonnut. Jätin pojan seisomaan käytävälle kaksin puolin, muutoin tuo olisi mennyt varmaan jonkinasteen paniikkiin. Mikäli tuollainen uhmaikäinen voi enää enemmän paniikkiin mennäkkään. Riko jäi kuitenkin rauhallisesti seisomaan käytävälle silläaikaa kun minä hain sen varusteet sekä muut.

Harjailin tottunein ottein rauhoittunutta oria. Puhdistin kaviot, harjasin jalat ja sitten laitoin jännesuojat etujalkoihin, ja pintelit takasiin. Riko koitti oikutella hieman minua vastaan, mutta lopetti sen kuitenkin melko nopeasti.
Satuloin ja suitsitin Rikon melko ripein ottein. Laitoin vielä Rikolle mardingaalin, ja olin valmis.

Ilma oli jo melko pimeä. Ilman tienvarsiin viritettyjä pihalamppuja olisin kusessa, sillä olisin varmasti ratsastanut metsään. Rikokin tuntui paljon rennommalle, eikä hermoillut pimeää. Olivathan nuo lamput tulleet kalliiksi, mutta se oli sen arvoista.

Ratsastuskentän valot näkyivät jo kaukaa, kun käänsin meidät kohti ravirataa. Ratsastimme parakeiden ohitse huoltotietä pitkin ratsastuskentälle, jossa oli valmiiksi muutama este. Korkeudeltaan ne olivat jotain 80 sentin luokkaa, kuten olin pyytänytkin. Tiesin Rikolla riittävän kapasiteettia suurempiinkin esteisiin, mutta alkoivathan nämäkin jo olemaan suurehkon puolella.

Kävelimme uralla pitkin ohjin. Askel oli rento ja pitkä, samalla minä lyhensin jalustimia sopivimmiksi esteille. Riko pelasi kuolainta suussaan, kuulin sen kalisevan hampaitaan vasten. Herättelin pojan huomiota nykimällä ohjaa, ja tämä nosti päätään. Aloitin ratsastamalla voltteja, ja nostamalla ravia. Pikkuhiljaa tunsin Rikon heräilevän, ja sitä myötä myös notkistuvan.

Nostelin laukkaa vielä muutaman kerran pitkillä sivuilla, ennenkun annoin uudemman kerran pitkää ohjaa. Riko käveli reippaasti, ja kahden kierroksen jälkeen vaihdoin suunnan täyskaarrolla ja kokosin ohjaa. Ohjasin orin lävistäjälle, suunnaksi ensimmäinen este. Nostin itseni ylös satulasta hetkeä ennen kun Riko ponnisti esteen yli omaan tottuneeseen tapaansa - korkealta ja kovaa. Suuntasin samantien seuraavalle esteelle, ja sekin meni upeasti. Mietin, kuinkahan korkean esteen tarvitsisi olla, ettei Riko ottaisi enää niin valtavaa ilmavaraa?

- Yuff

[Yuff]

16. syyskuuta 2009
Tervetuloa Kuolonojaan // Kuisma



Kuisman rakennekuva menköön nyt hoitona.

[Yuff]

21. syyskuuta 2009
Vaudin huumaa // Kuisma x Cassi

Kuisma pärskähteli leutona lenkkimme päätteeksi kun minä irroittelin sen valjaita. Tämä lenkki oli mennyt erittäin hyvin, vaikka Kuisman vauhti kolmevuotiaana kylmäverisenä tuntui aivan matelulta Cadiin tai Cassiin verrattuna. Silti olin orista ylpeä, siitä tulisi vielä ravikuningas, ainakin minun mielestäni.

Kuisman saatuani tarhailemaan tovereidensa kanssa, otin suunnaksi Cassin tarhan. Lovetta oli hyvin ärhäkkänä pyörimässä lämminveriseni jaloissa. Tämä sai minut hymyilemään.
" Kuules nyt, tämä naikkonen on minun. "
Sanoin ja työnsin muualle tuon kiehnäävän ponin. Talutin mamman talliin alkaen tätä valjastamaan montésatulaan. Tämä oli viimeinen vuotemme yhdessä radoilla. Cassi oli jo 13 vuotias, pian tamma menettäisi kilpaoikeutensa. Huokaisin hieman synkistyneenä, mutta jaloissani pyörähtelevä harmaa tallikissa "Väiski" piti hymyn huulillani.
Koitin pitää mieltäni yllä myös ajatellen, että voisin Cassilla kilpailla yhä aktiivisemmin ratsastuskilpailuissa, sekä tehdä varsoja, joilla jälleen kilpailla.

Määrätietoisena ponnistin itseni aidan päältä satulaan ja suuntasin nokkamme kohti rataa. Cassille tämä kaikki tuntui olevan jo tuttua pässinlihaa. Askel oli vetävä ja reipas ja alta aikayksikön olimmekin jo radalla. Näin Katan juoksevan Jackin kanssa huimaa vauhtia. Saisimmehan jälleen treenikaverin.

Ravi oli lennokasta ja matkaavoittavaa, juuri sellaista jollaisesta nauttii eniten. Jos itse jotain rakastin eniten, niin Cassin ravia. Mamma ei vaatinut edes paljoa ohjastukea, ainakaan verrattuna Cadiin. Kiritimme Jackiä ja Kataa takaapäin. Hetken juoksimme rinnakkain, ennen kun pääsin sisäkaarretta myödäten ohitse. Kata kuitenkin näytti minulle mistä orinsa on tehty, ja päästeli kevyesti suoralla ohitse.

Random turinointia.

[Yuff]

Riko...
SE VEI MINUN PATUKKANI!

---

Kuisma (:

[Yuff]

11. lokakuuta 2009
Hiki hatussa // Riko

Askeleeni oli erittäin kiireinen, en tiedä miksi, vaikka sinänsä minulla ei ollut edes kiire. Kädessäni oli riimunnaru, ja riimun perässä Riko. Se hörähteli jokaiselle vastaan tulevalle asialle, oli se sitten kissa tai kivi. Tänään Rikolla oli jotenkin erikoinen päivä. Se ei ollut ihan oma itsensä, tuntuisi että se olisi jossain lemmenhuumassa. Johtunee kai viereisen laitumen Cassista sekä Lovetasta, jotka äitiyskuumeissaan liehittelee flirttiä Jackille ja Rikolle. Siitäkös Riko on sitten saanut lemmennuolen sydämeensä. Tälläkin hetkellä tanssi perässäni kuin mikäkin?

Parkitin Rikon käytävälle uuden tallin puolelle, jossa haisi vielä hieman uuden maalin haju. Uskon sen kuitenkin peittyvän nopeasti hevosen tuoksuihin. Riko koitti hangoitella vastaan, mutta lopetti sen melko nopeasti. Ori on kaikin puolin mukava valjastaa, ja muutenkin. Ainoa ongelma on se, että tämä on täysi idiootti taluttaessa.

Harjattuani Rikon hain tämän satulan sekä suitset mardingaaleineen, jotka valjastin oriin. Rikolla olisi kolmen päivän päästä koulukilpailut, ja poika tarvitsisi kipeästi treeniä. Talutin valmiiksi pomppivan Rikon pihalle, ja kiipesin selkään, josta käsin kiristin satulavyötä ja korjasin jalustimia vielä. Joku oli ilmeisesti käyttänyt satulaani. Aloin jo miettimään että kuka, ennen kun muistin että hyppäsin viimeksi esteitä, ja jalustimet olivat niiden jäljiltä lyhyessä pituudessaan. Naksutin pohkeiden yhteyteen ja lähdimme liikkeelle pitkin ohjin kohti ratsastuskenttää.

Rikossa tuntui pieni jännittyneisyys kun saavuimme raviradalle. Huomasin sen vilkuilevan ympärilleen, mutta koitin käännellä sen päätä oikeaan suuntaan katsomaan aina kun se vilkuili metsikköön.
" Äläs nyt pöllöile. "
Sanoin, ja pääsimme samalla ratsastuskentälle. Aloitimme voltein ja pysähdyksin, sekä liikkeelle lähdöin, ennen kun Riko oli tarpeeksi notkea. Lämminveristen kanssa oli se hyvä puoli, etteivät ne tarvineet niin paljon notkistelua.
Nostin muutaman kerran ravia seisoalteen lähdöstä, ja pysähtymisiä suoraan ravista. Nämä Riko osasi hyvin, enemmän päänvaivaa tuotti suora siirtyminen laukkaan pysähdyttyään. Sekin kuitenkin jollain tapaa sujui, alku oli aina kyllä hyvin töksähtävä, tai liian hidastempoinen.

Ratsastin kokorataleikkaa laukassa, vaihtaen laukan viiden laukka-askeleen välein niin että uuteen kierrokseen se säilyi oikeana. Siirryimme raviin, ja ratsastin uudelleen kokorataleikkaa, tälläkertaa pohjetta väistäen. Seuraavan pitkän sivun avotaivutuksella, ja sen jälkeen seuraavan sulkutaivutuksella. Toistimme tämän sarjan muutaman kerran, ennen kun annoin pitkää ohjaa.

Treenit jatkuivat loppuun hyvin, ja sain nostatettua hien Rikon pintaan. Ratsastimme hieman yli tunnin jälkeen takaisin talliin, jossa vastaan käpötteli Vertti Lovetan kanssa. Moikkasimme, mutta jatkoimme kumpikin matkaa.

Talliin päästyämme riisuin Rikon varusteista ja pesin kunnolla mäntysuovalla, laitoin loimen tämän ylle, jättäen illaksi karsinaan. Kata oli tuonut myös Jackin sisään. Pojat hörähtelivät toisilleen innoissaan jälleennäkemisen merkiksi.

[Yuff]

21. lokakuuta 2009
Kaksin aina kauniimpi // Cassi

Painoin korvani vasten Cassin suurta mahaa. Laitoin silmäni kiinni, ja keskityin.

Tum, tum, tum, tum, tum, tum, tum, tum, tum, tum, tum, tum, tum, tum, tum...

Kuului erittäin hiljainen sydänääni. Sitten kuin tyhjästä joku tökkäisi päätäni. Se tuntui mahasta, ja sai Cassinkin hypähtämään. Johan oli. Varsa potkaisi minua päähän!
" Kiitos vain. "
Hymyilin ja katsoin Cassia, joka oli jo pullea kuin mikäkin tynnyri.
Hymähdin ja sanoin:
" Toivottavasti PKK tuomarit eivät katso pahalla 'pikku'-mahaasi. "

Kaksoisvarsat. Vai niin. Kiitos vain Texas Burn. Harjailin Cassia emävarsa-karsinassaan, kunnes samassa Kari pöllähti ovelle notkumaan.
" No terve. "
Sanoin tälle, vaikka itse mies ei sanonut sanaakaan.
" Aika lihava hevonen. "
Sanoi lopulta.
" Hmph, hölmö tämä on se joka odotti niitä kaksosia. "
" Aa, niin joo. "

" Nyt ku olet siinä voitko hakee rehulasta sen punasen ämpärin jossa lukee Cassi? "
" Okei. "
Kari sanoi ja paineli jälleen muualle.
Cassi nuuhki minua ja pärskähteli, se oli elämänsä kukkuloilla, ainakin se näytti siltä että oli onnellisempi kuin koskaan. Mielessäni pyöritin ajatuksia varsojen nimistä.

[Yuff]

3. marraskuuta 2009
Rämäpäiden rämäpäivä // Cassi x pojat x Kuisma

Makasin sängyssäni kasvot kohti kattoa. Onneksi minua ei nähnyt kukaan nyt. Makasin kuin rautakanki, kasvoillani niin leveä hymy että pelkäsin poskieni pian kramppaavan. Silmäni olivat miten sattuu, joskus auki, joskus kiinni. Olin yhtä hymyä. Kuin naantalin aurinko - jo kuudelta aamulla.

Tanssahtelin kohti tallia ja kuulin takaani huudon:
" Ootsä saanu? "
Ja perään naurua. En ollut ainoa aikainen lintu, takaani marssi päättäväisenä Kata.
" Sainhan mä. Ihan jopa varsoja! "
Hymyilin. Tänään auringon ei tarvitsisi paistaa ollenkaan, sillä minusta tuntui että vallan säteilin.

" Iiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!! "
Kiljahdin kun pääsin Cassin emävarsalle. Tamma hörähteli ja pyörähteli kaksi pientä pörröistä varsaa jaloissaan. Kata katsoi minua kuin jotain avaruusoliota.
" Tsiisus, vastahan sä..." katsoo kelloaan " 8 tuntia sitten ne viimeksi näit? "
Olin jo ehtinyt kipittää karsinaan halimaan Tekua ja Sweepyä.
" Voi miten ihania te olettekaan, niin voi että teitä! "
Sanoin ja naurahdin, kun ne ryöstivät piponi. Kumpikin, sitten alkoi tappelu, kumpi sen saisi pitää. En voinut kun nauraa, ja Cassi vain hörähteli.
" Joo joo, mamma, kyllä säkin kohta ruokasi saat. "

Kantelin Katan kanssa ruoka-astioita, joita kilpaa kaatelimme hevosten kuppeihin. Aluksi ruokittiin Cassi - koska kukaan ei jaksanut kuunnella tamman kiljuntaa - sitten vanhan tallin porukka, ja lopulta uusi talli, jota majoittivat Jack, Riko, Maniak.

Istuuduimme Katan kanssa kerhohuoneeseen, jossa tuo alkoi heti katselemaan Veljekset Wahlsténin uusinta katalogia. Laitoin kahvinkeittimen porisemaan, jonka jälkeen alkoi kuulua ääntä tallin puolelta. Ei kulunut kuitenkaan kauaa, kunnes Kiikku saapui seuraamme.
" Oi ihanaa, keitit mullekin! "
Serkkuni sanoi, saaden minun kasvoilleni hyvin epäilevän ilmeen.
" Ei kyllä mä itte ajattelin nuo kolme kuppia vetästä. "
Sanoin hymyillen ja kaivoin itselleni kaapista kupin. Kuitenkin kun Kiikku alkoi omaan omalaatuiseen tapaansa vinkumaan, annoin tällekin kupin. Kata nauroi Kiikulle ja tämän äänille.

Kolmen vartin kuluttua veimme hevoset ulkoilemaan, paitsi Manin, Jackin ja Kuisman. Veimme Cassin ja pojat kolmisin, vaikka varmasti nämä maitovarsat olisivat kiltisti juosseet emon perässä. Eivät he kyllä kovin kauaa saisi olla, mutta kyllä aina tässä välissä ehtisi yhden hevosen ulkoiluttaa. Iloisesti pojat juoksuttivat toisiaan ja Cassia ympäri tarhaa, joka sai meidät naurahtamaan useasti.

Talutin Kuisman ulos tallista valjaineen ja hyppäsin tämän kärreihin. Kata tuli perään Jackillä, ja häntä taas seurasi Kiikku ja Maniak.
" Ei ole reilua, lämpöisenne pesee Kuisman alta aika-yksikön! "
Huudahdin taakseni.

Radalle päästyämme käveltiin vielä hetken aikaa, ennen kun aloimme kaikki treenailemaan omiamme omaan tahtiin. Kata veti hiittiä Jackin kanssa, kun me Kuisman kanssa löntystelimme hieman, sen jälkeen juoksimme mekin oikeaa hikitreeniä.

Lalalala, mikä siinä on ettei inspaa koskaan kuin alussa?

[Yuff]

22. marraskuuta 2009
Talvipäivän riemua // Pojjat



Halusin piirtää riehumista.

[Yuff]

30. marraskuuta 2009
Äiti älä jätä! // Cassi x Sweepyt

(eilisen tarina)
Kata silitteli Sweepyn turpaa sen seisoskellessa Cassin vierellä lähes vain 30 senttiä matalampana kuin emänsä. Pojat olivat kasvaneet hujauksessa, ja karsina näytti hyvin pieneltä kolmen lämminverisen siinä seisoessa.
" Tänään on se päivä. "
Sanoin, ja iskin riimunnarun Katan kouraan. Riimutin itse Cassin sekä Tekun, kun Kata puolestaan Sweepyn.
Avasin oven ja talutin Cassin ulos yhtäaikaa Tekun kanssa, perää piti kukas muukaan kun meidän mustis. Kun päästiin käytävään, jossa oli poikien uudet karsinat, käänsin Cassin ympäri ja kiinnitin sen tallikäytävälle. Minä laitoin Tekun omaan uuteen karsinaansa ja Kata laittoi Sweepyn viereiseen karsinaan. Pojat löysivät heti sen nurkan, josta pääsivät toisiaan haistelemaan. Cassi katseli niitä aika väsyneenä, mutta näytti silti jotenkin helpottuneelta.

Pojat pyörivät hyrränä suurissa karsinoissaan ja hirnahtelivat toisilleen ja Cassille kuin huudahtelisivat "kato äiti mua". Juttelimme Katan kanssa minuutista toiseen, ennen kun otin Cassin käytävältä ja lähdin kuljettamaan omaan, jälleen uuteen, boksiinsa. Kauhuissaan pojat hirnahtelivat äidin perään, mutta onneksi sentään Cassin uudesta karsinasta on näköyhteys molempiin karsinoihin. Huuto jatkui pidemmän aikaa.

" Mennääkö kirjottelee papereita? "
Kysyin Katalta.
" Sit olis Sweepy ihan jokasta jouhea myöten sun. "
" Joo! "
Kata hihkui.

Örörörö, no inspiration...