|
|
Post by Karoliina on Dec 1, 2009 9:26:50 GMT -5
Rosemarie "Rose, Marie"  Omistaja: Karoliina Hoitaja: Ei oteta Hoito-ohjeet: ~ Riimu tarhaan, helpompi saada kiinni ~ Loimitus, jos pakkanen on yli -10c ~ Ajon jälkeen sisälle ja hikiloimi. ~ Ei herkkuja, rupeaa näykkimään! Rosemarie, tutummin Rose tai Marie on sympaattinen ja hellyyden kipeä suomenhevostamma, joka rakastaa tehdä kaikenlaista työhön liittyvää. Rautias tähtipää tekisikin töitä vaikka vuoden päivät, jos olisi tilaisuus. Rose on varsana altistunut tarvetta enemmän metelille, joten se viihtyy paljon paremmin kovassa vilskeessä ja äänien maailmassa, kun taas ärsyyntyy liiasta hiljaisuudesta. Rose on jokaisen kaveri, mutta oreista se niinkään lämpene. Ajaessa neitonen on kovin heikko vielä, sillä ei ole kilpailtu mutta muiden kanssa se tykkää juosta. Tulevaisuus näyttää, tuleeko siitä koskaan hyvää juoksijaa. |
|
|
|
Post by Karoliina on Dec 8, 2009 9:18:40 GMT -5
08.12.09. Suokkineitoa taloon!
Trailerista kuului kimeä hirnahdus, kun suljin lastaussillan kokonaan kiinni. Hymähdin vain tyypilliseen tapaani ja tarkistin kaiken olevan kunnossa. Heitin heipat kasvattajalle ja nousin pelkääjän paikalle. Isäni vilkaisi minua kysyvästi ja nyökkäsin. Ei siihen sanoja tarvittu, ku auto lipui hiljaa pihasta pois, jättäen naisen vilkuttamaan vielä peräämme. Traileri poukkoili reippaasti perässämme, kun siirryimme hiekkatieltä asfaltille ja muiden autojen sekaan.
Liikennevalot tuntuivat jumittavan matkaamme turhankin kauan ja turhaantuneena puristin käteni nyrkkiin. Koitin keksiä jotakin omaa kivaa ja pläräsin jonkin näköistä, sata vuottavanhaa opusta, joka kertoi Lapista ja Lapin upeista maisemista ja niiden tarjoamasta rauhasta. Paiskasin kellertävän lehtiön takapenkille ja lösähdin kasaan huokaisten.
- Tyttö, koita nyt rauhoittua edes hetkeksi, isäni murahti puoliksi huvittuneena, puoliksi väsyneenä. Vilkaisin murhaavasti miestä ja jatkoin ulos tuijottelua. Lopulta liikennevalot vaihtuivat punaisesta vihreiksi ja auto huristi jatkaen matkaa.
Lopulta, niin pitkällisen ja piinalta tuntuvan vartin kuluttua auto puksutti keinuvan hitaasti Kuolonojan tallipihaan. Vetäisin turvavyön irti ja leväytin auton oven kokonaan auki. Vääntäydyin jaloilleni ja puskin raikkaaseen ja tutisuttavan kylmään ulkoilmaan. Trailerista kuului kamala pauke ja puhina, joten lamspin suoraa päätä avaamaan lastaussillan. Rose oli tyypillistä tammaa, joka ei kestännyt hetkeäkään olla yksin ja hiljaisuudessa kaiken lisäöksi. Suokkineito hermostui totaallisesti, jos ympärillä oli pimeää ja muiden hevosten tai työn äänet eivät kantautuneet sen korviin. Laskin rampin alas kokonaan ja näin viininpunaiseen loimeen ja harmaisiin kuljetussuojiin käärityn tammani. Ravurin alku kurkisti ulos ja hirnahti kimeästi.
- Tullaan tullaan, hiljaisuudesta pelkäävä otus, naurahdin huvittuneena tammalle ja pujahdin sivuovesta sen luokse traikkuun. Rautias tähtipää puhisi kasvojani vasten ja koitti tonkia taskujani. Näin suomenhevosen ohitse, kuinka Yuff, Kata ja Sirppa vääntäytyivät ulos talviseen ulkoilmaan. Tallinomistaja tutkaili tomiani hetken, ennen kuin siirtyi lähemmäs. Nykäisin riimunnarun irti puomista ja huusin varoituksen sanan, ennen kuin hevonen pakitti vauhdilla alas ramppia pitkin.
- On kyllä kaunis, Yuff tokaisi, silmäillen otustani. Rose tuijotti vuorostaan Yuffia, kuin tämä olisi ollut halpaa makkaraa.
- Se on vähän diivaa ainesta, kun joku vieras katselee sitä, naurahdin huvittuneena. Nainenkin hymyili, kun taputin tammaani kaulalle.
- Rose sai karsinan numero kymmenen, jotta se voisi seurailla muiden hevosten puuhia mahdollisimman läheltä. Siitähän se tykkää, vai?, Yuff sanoi hetken hiljaisuuden kestettyä. Nyökkäsin nopeasti.
- Tämä ei kovin kauaan kestä olla yksin tai hiljaisuudessa, joutui varsana niin paljon alttiiksi kaikille äänille, ettei vähästä hätkähdä, vastasin huvittuneena. Tähtipää kuikuili kauemmas tarhoille, jossa muut hevoset majailivat. Muutamat otukset tulivat portille huutelemaan, muttei meidän akkamme sellaisista piittaa. Rose vain heilautti välinpitämättömästi häntäänsä ja kääntyi tallin suuntaan. Päätin viedä neidin rauhoittumaan ja kotiutumaan omaan karsinaansa, joten huusin isääni kantamaan kamat sisälle. Ravikärryt hän voisi irroittaa perästä vasta, kun tulisin avuksi.
- Kotisi, arvon neito, sanoin leikilläni ja talutin suokkihörhön sisälle kotoisaan karsinaan.
1HM
|
|
|
|
Post by Karoliina on Dec 22, 2009 11:55:46 GMT -5
22.12.09. Ravailua lumisessa maisemassa
Olin todella ylpeä omasta Rosestani. Koelähdöt olivat menneet pirkulleen niin, kuin olinkin toivonut. Neitoni oli kiissyt viidenneksi yhdeksästä, johon olin hirmu ylpeä. Tamma ei ole kovinkaan nopea tai hyvä juoksemaan, ainakaan se ei ole näyttänyt vielä sitä puoltaan kunnolla. Mutta tämä sai minut ilahtumaan toden teolla. Vedin ajovaljaat Rosen päälle, kiristin remmit ja tartuin ohjaksiin. Rautias pärskähteli ja oli hypätä nahoistaan ulos, se nautti lumesta ja työnteosta ja tämä yhdistelmä oli oikea lottovoitto!
- Holpaa neitoseni, huikkasin kuskinpaikalta ja ravuri liikahti nytkähtäen liikkeelle. Pyörät narisivat lumen yllä ja Rose pärskähteli intoa puhkuen edessäni. Sen takamus kiilui hetken aikaa silmieni edessä, ennen kuin kerkesin ajatella taas jotakin muuta. Käänsin suokin hiekkatielle, joka johti raviradalle. Olin käynyt tsekkaamassa paikan jo ennen kun neito saapui edes Kuolonojaan. Puut notkuivat paksua hötölunta ja ne tiputtelivatkin vähän väliä raskasta taakkaansa kunnon vyöryillä alas oksiltaan. Mutta ei se meidän Rosea paljon haitannut. Neidin selkään osuessa lumipaakku, tamma vain pysähtyi, vilkaisi taivaalle kummastuneena ja jatkoi matkaansa. Pian ravirata jo sinitti edessäni ja päätin kiriä vauhtia hiukan.
Kaviot takoivat raviradan pohjaa, joka koostui hiekan ja lumen sekoituksesta, joka muistutti enemmän yököttävää soppaa, jota epätoivoissaan oli koitettu saada paremmaksi mausteilla. Ajatukseni tuntuivat lentävän ravin tahdissa oikein mallikkaasti, enkä huomannut katoksen alla olevaa ravuripariskuntaa. Vasta kimakan huudon kuultuani tajusin pysäyttää puhisevan tähtipääni ja lönköttää hiljakseen ympyrää radalla.
- Ootkos sä Karo?, kuului hiukan tuntematon ääni läheltä. Musta ponin pää pilkisti kauempaa ja näin valkoisen tähden tmänä otsassa juuri ja juuri paksun otsatukan alta. Nyökkäsin, vaikkei tyttö sitä ehkä huomannutkaan. Samassa he ravasivat jo luoksemme ja poni yritti tehdä jo heti tuttavuutta omaan suokkineitooni.
- Joo, kyllä olen, vastasin hymyillen varmuudeksi, ettei vaaleahiuksinen tyttö olisi nähnyt nyökkäystäni.
- Ok, taisit tuoda tässä vähän aikaa sitten tuon sun ravuris tänne Kuolonojaan? Mä oon Sirppa, ollaan ehkä törmäilty esimerkiksi Seppeleessä, vaaleaverikkö hymyili takaisin ja pidätti innokasta poniaan, jonka tunnistin oriiksi. Rose koitti päästä mahdollisimman kauas tuosta sitkeästä otuksesta, sillä rautias ei liiemmin välittänyt toisen sukupuolen edustajista. Sirppa näki tammani pakoyritykset ja kurvasi hiukan kauemmas.
- Joo, nyt muistan sut, joskus Seppeleessä käyt ja ratsastelet tunneilla, vastasin, kun tajusin tytön tutuksi. Otsaltani hävisi heti mietintäryppy ja muutama sana vaihdettiin.
- Ai niin, tässä on Tonttu, joka taisi jo ihastua tuohon..mikäs sen nimi olik-, Sirppa aloitti, ennen kuin minä keskeytin hänet.
- Rose, Rosemarie jos tarkemmin sanotaan, naurahdin.
- Ok, minulla on myös toinen ravielikko, Rosa vuorostaan, vaaleatukkainen neito hymähti takaisin.
- Sattumaa, naurahdin ja kannustin Rosen hiljaiseen käyntiin.
- Lähdenpä tästä reenailee tätä Tonttu-ponttua, näkyillään!, Sirppa huikkasi, heilutti kättään ja kääntyi varikolle.
Mukavan oloinen tyttö, mitä nyt vähän jutusteltiin, ajattelin, kun olimme jo kaukana eikä Tonttua tai Sirppaa näkynyt edes karvan verran. Rose rupesi käymään malttamattomaksi ja tahtoi ravata. Kannustin sitkeän tammani raviin ja lakkasin jännittämästä lihaksiani. Annoin vain itseni, koko kehon ja mielen kellua ravin hitaassa tahdissa.
Tallipihassa kaikui 'prr' ääni, kun saavuimme pihaan. Vedin kerran ohjista, tamman pysähtyessä loikkasin alas kärryiltä. Rosen suupielistä valui vaahtoa solkenaan ja sen silmät olivat kokonaan otsatukan peitossa. Sipaisin pehkon tämän silmiltä ja suikkasin suukon hevoseni turvalle.
- Ravataan vielä monet yhteiset vuodet, vai mitä?
2HM
|
|
|
|
Post by Karoliina on Jan 19, 2010 12:02:04 GMT -5
19.01.10. Pitkiin aikoihin
Koko kehoni heilahteli puolelta toiselle, kun keikuin kuskin paikalla ravikärryissä. Rautias suomineito ravasi edessäni ja pärskähteli äänekkäästi. Lumi pöllysi sen kavioista ja jättäen ilmaan pienen, utuisen lumipöllyn, joka haihtui heti näkyvistä. Annoin Rosen ravata niin paljon kuin se itse tahtoi. En nimittäin ollut kerennyt ravurini luokse vähään aikaan omien kiireideni takia ja tämä tekisi sille hyvää. Raveihinkin pitäisi taas pian matkata, jahka omat kiireeni hellittäisivät. Puun oksat notkuivat painavista lumikasoista, orava hypähti jossakin kaukana kuusesta toiseen ja yksinäinen lintu haki kaveria visertämällä kirkkaasti. Rosen hännänheilautus sai minut hätkähtämään nykyhetkeen.
- Prr, tyttö, prr, sanoin pitkästi ja vedin varovaisesti ohjista. Suokki jarrutti nopeasti käyntiin ja pää heilahdellen se jatkoi reipasta askellusta lumisella metsätiellä. Rose-parka, tulla nyt noin laiminlyödyksi, ajattelin apeana. Toivoin syvästi, että tuleva kevät saisi minut taas reipastumaan ja aktiivistumaan enemmän ravitammani kanssa. Ennen kuin kerkesin jo huomata, olin siirtänyt Rosen uudestaan raviin ja tamma paineli iloisesti askeltaen eteenpäin.
Käännyimme ympäri kapealla tiellä, hyvä että kärryt kerkesivät kaartamaan itsensä suoraksi, kun Rose jarrutti äkisti. Sen korvat heilahtelivat puolelta toiselle ja tamman katse oli tiukasti kiinni metsän suuntaan. Sitten syntyi hiljaisuus. Kului minutti, eikä mitään tapahtunut. Rose päästi ilmat ulos sieraimista ja ravisti päätään. Se oli kuullut jotakin, muttei nähnyt kuitenkaan mitään. Tuskanhiki lakkasi valumasta ja annoin ravurini taas ravata.
|
|
